Kaksikymmentä vuotta hyönteiskirjojen laatimista
Ensimmäinen hyönteiskirjani Suomen sudenkorennot ilmestyi vuonna 2002. Olin työstänyt sitä yli kymmenen vuotta, mutta vasta työn edetessä pikkuhiljaa kirkastui, että aineistosta oli syntymässä tietokirja.
Sen jälkeiset kaksikymmentä vuotta olen jatkuvasti laatinut yhtä kirjaprojektia kerrallaan.
Tavoitteeni tietokirjailijana on edistää luonnontuntemusta ja luontoharrastusta. Kirjojen uutuusarvo on minulle olennaisen tärkeä. Valitsen aiheita, joista ei ole Suomessa koskaan tai puoleen vuosisataan tehty kunnollista tietokirjaa. Kirjojeni tietosisältö perustuu tieteelliseen tietoon, mutta pyrin selkokielisyyteen, jotta kirjani sopivat kenen tahansa luettavaksi.
Ensimmäistä kirjaa laatiessani olin täysin tietämätön siitä, miten kirjoja tehdään ja millaisen prosessin kautta käsikirjoituksesta syntyy valmis tietokirja. Kahden kirjan jälkeen olin jo laatinut yksityiskohtaisen ohjeiston tietokirjailijoille (yleistä, aiheen valinta, suunnittelu, toteutus, viimeistely, markkinointi).
Olin unohtanut tämän ohjeiston, mutta löysin sen hiljattain käydessäni läpi vanhoja esityksiä. (Kyseinen ohjeisto ei valitettavasti mahdu tässä esiteltäväksi ja voisi olla toisen blogikirjoituksen aihe jollakin foorumilla.)
Vaikka en edes muistanut ohjeiston olemassaoloa, olen noudattanut sitä hyvin tarkasti lukuun ottamatta yhtä ohjetta: ”Älä taita kirjaa itse (äläkä teetä puoliammattilaisella)”.
Graafisen alan ammattilaisen suunnittelema ulkoasu on yleensä aivan eri tasoa kuin kirjailijan itsensä laatima. Ohjeistoa laatiessani oli juuri ilmestynyt kirjani Suomen heinäsirkat ja hepokatit, jonka ulkoasun suunnitteli Jukka Aalto. Olin kirjan ilmestyessä erittäin tyytyväinen teoksen graafiseen ilmeeseen eikä mielipiteeni ole muuttunut: saan kirjasta positiivisia fiiliksiä aina, kun otan sen käteen.
Tästä huolimatta olen päätynyt taittamaan itse useimmat viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemäni kirjat. Syy on se, että valmistelen kirjoja nykyisin niin kutsutulla iteratiivisella menetelmällä. Normaalissa prosessissa kirja saa muotonsa vasta hieman ennen julkaisua, yleensä kauheassa kiireessä.
Laadin kirjoja nykyisin niin, että minulla on alusta alkaen tarkka visio siitä, millainen lopputuloksen tulee olla, ulkoasua myöten. Kirjoitan, valokuvaan ja taitan rinnakkain. Minulla on olemassa lopullista kirjaa muistuttava luonnos jopa vuosia ennen sen julkaisua, siis silloin, kun kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat vielä täysin kesken.
Näin minulla on mahdollisuus suunnitella aukeamista lukuisia eri versioita ja jättää ne hautumaan. Myös valokuvaaminen on järjestelmällistä: yleensä jo kuvatessani tiedän, missä yhteydessä ja minkä kokoisena kuva päätyy kirjaan – jollei se tule myöhemmin korvatuksi paremmalla otoksella.
En tee puhtaita kuvakirjoja, vaan pyrin siihen, että kirjani ovat alansa perusteoksia myös tietosisällöltään. Kuvien ja tekstin rooli on yhtä merkittävä ja ne tukevat toisiaan. Uskon, että yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.
Osa kirjoistani toimii määritysoppaina, mutta se ei ole niiden ainoa tarkoitus, vaan ne kertovat myös ekologiasta ja käyttäytymisestä. Koko Suomen lajiston esitteleviä teoksiani ovat sudenkorentokirjan (2002) ja heinäsirkkakirjan (2009) lisäksi Suomen leppäkertut (2020) ja Suomen hyppyhämähäkit (2022). Muista kirjoista mainittakoon Rantojen hyönteiset (2017), joka esittelee eri vesihyönteisryhmät ja jonka Lauri Jäntin säätiö palkitsi. Useista saamistani palkinnoista merkittävin on sudenkorentokirjasta saamani tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
Nautin siitä kun voin opetella uusia asioita ja ottaa kokonaan uusia aiheita haltuun. En tiennyt hyppyhämähäkeistä juuri mitään kolme–neljä vuotta ennen kirjan julkaisua, mutta näinä vuosina minusta kehittyi aiheen asiantuntija lukuisten retkien ja tieteelliseen kirjallisuuteen perehtymisen kautta.
Hyppyhämähäkkikirja keskittyi Suomen lajistoon ja oli kirjoitettu suomeksi vain lyhyin englanninkielisin tiivistelmin. Usean muun kirjani tavoin se tavoitti yleisöä kuitenkin ulkomaillakin. Maailman johtava palearktisten hyppyhämähäkkien asiantuntija Dmitri V. Logunov Manchesterin yliopistosta kirjoitti siitä erittäin kiittävän arvostelun ja toivoi, että hänellä olisi ollut tällainen kirja käytössään silloin, kun hän aloitti työnsä hyppyhämähäkkien parissa.
Suurin osa kirjojeni lukijoista ei ole kuitenkaan asiantuntijoita, vaan tavallisia luonnosta kiinnostuneita ihmisiä.
Perusteellisten hyönteis- ja hämähäkkikirjojen laatiminen on erittäin työlästä ja vaikka olen saanutkin apurahoja monilta tahoilta, ei tuntipalkkaa kannata laskea.
Olen kuitenkin yhä siinä luulossa, että tällaisten kirjojen laatiminen on tärkeää. Niinpä minulla on jälleen uusi kirjaprojekti työn alla.
Teksti: Sami Karjalainen