Kimalaisen kyydissä

Maaliskuussa sain kunnian tavata yhden maailman johtavista kimalaistutkijoista, brittiläisen ekologin Dave Goulsonin. Dave ei ole ainoastaan kimalaistutkija vaan myös intohimoinen kimalaisoikeusaktivisti ja kimalaisten suojelusäätiön (Bumblebee Conservation Trust) perustaja. Hän kävi Helsingissä puhumassa kimalaisista ja niiden suojelusta. Samalla reissulla hän markkinoi Auli Kilpeläisen suomentamaa kirjaansa Kimalaisen kyydissä (Gaudeamus 2019. 296 s.).

Eläinten matkassa pienestä pitäen

Kimalaisen kyydissä on hauskaa luettavaa ja tempaisee mukaansa varmasti myös lukijoita, jotka eivät tienneet olevansa kiinnostuneita kimalaisista. Kirjan alussa Dave kertoo, miten hän on päätynyt biologiksi. Luontoharrastus alkoi hyönteisten ja linnunmunien keräilyllä, loukkaantuneiden eläinten hoidolla ja kuolleitten eläinten täyttämisellä. Osa kokeiluista päättyi katastrofaalisesti – herkimmät lukijat saattavat jopa järkyttyä. Päitä irtoaa ja suolet lentävät. Onneksi Dave päätti lopulta keskittyä hyönteisten tutkimiseen ja jättää selkärankaiset rauhaan.

Goulson toimii kuten opettaa

Kirjassa on paljon tietoa kimalaisista. Lukijalle selviää asioita eri kimalaislajien ekologiasta ja evoluutiosta; missä ne pesivät, mikä on pesän elinkierto, miten ja mistä ne hankkivat ravintoa, mikä on pesän sosiaalinen rakenne, miten taudit, loiset ja pedot uhkaavat pesän rauhaa ja mitä me voimme tehdä kimalaisten hyväksi. Dave esittelee eri aihepiirejä kiinnostavalla tavalla omien tutkimuksiensa kautta. Lukijalle selviää muun muassa, voidaanko koiria kouluttaa löytämään kimalaispesiä maastosta, paljonko olutta ja piirakkaa kuluu maastotöiden lomassa ja onko Adolf Hitler syyllinen Britannian pölyttäjien ahdinkoon. Yksi kirjan mieleenpainuvimmista projekteista on maakimalaisen (Bombus subterraneus) palautusoperaatio Kentin maaseudulle, josta se kerran hävisi. Itse tutkin erakkomehiläisiä samalla seudulla vuonna 2016. Dave kollegoineen haki maakimalaisia Uudesta-Seelannista asti. Kirjasta selviää, miten hanke on onnistunut.

Käytän omissa tutkimuksissani Hollannista tilattuja kimalaisia. Goulsonin tutkimuksista selviää, että tuontikimalaisten käytössä on omat riskinsä: ne voivat levittää viruksia kotoperäisiin villipölyttäjiin. Tämän vuoksi meidän on oltava erityisen tarkkana siitä, ettei laboratoriosta pääse karkulaisia luontoon.

Dave kertoo myös, miten tärkeää on huolehtia siitä, että kimalaisilla riittää pesäpaikkoja ja kukkia. Suurimat uhat kimalaisille ovat ympäristön monimuotoisuuden väheneminen sekä hyönteismyrkyt. Ennen peltoja reunustivat avo-ojat, joiden pientareille monet kimalaislajit rakensivat pesänsä. Lisäksi pientareilla kasvoi pölyttäjille sopivia kukkakasveja. Nykyisessä tehomaataloudessa pientareet ovat hävinneet salaojien myötä. Lisäksi lisääntynyt ”suojeluaineiden” eli myrkkyjen käyttö lisää kimalaisten ahdinkoa. Dave on itse ennallistanut Ranskan maaseudulla sijaitsevan huvilatilansa kimalaisten ja muiden pölyttäjien paratiisiksi. Tästä kuka tahansa mökin tai puutarhan hoitaja voisi ottaa oppia. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista 4,5/5.

Dosentti Olli Loukola, Oulun yliopisto