Ovatko “pörriäistiilet” oikeasti hyödyllisiä pölyttäjille?

Pölyttäjille tarkoitetut tiilet saattavat houkutella punkkeja tai edistää tautien leviämistä, jos niitä ei putsata kunnolla, jotkut asiantuntijat sanovat.

”Pörriäistiiliä” tiiliseinässä. Eri kokoiset reiät tarjoavat pesä- ja talvehtimispaikkoja erityisesti erakkomehiläisille. Ne ovat pysyviä rakenteita ja siten helpompia, kuin esimerkiksi korsista valmistetut hyönteishotellit. Kuva: London Permaculture (CC-BY-NC-SA-2.0), Flickr

Iso-Britanniassa Brightonissa on hyväksytty suunnitteluehto, jonka mukaan kaikissa uusissa yli viisi kerroksisissa taloissa täytyy olla pääskysten pönttöjä ja erityisiä reiällisiä tiiliä, joita kutsutaan pörriäistiiliksi. Ne tarjoavat pesä- ja talvehtimispaikkoja erakkomehiläisille. Idean tiilistä nosti esille ensimmäisenä valtuutettu Robert Nemeth vuonna 2019, ja ehto lisättiin kaikkiin suunnittelulupiin 1.4.2020.

Tutkijat ovat kuitenkin varoittaneet, että tiilien lisäämisellä ei välttämättä ole todellista vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, eli biodiversiteettiin, ja jotkut ovat sitä mieltä, että ne voivat jopa olla haitallisia pölyttäjille, jos reikiä ei putsata kunnolla ja ne houkuttelevat punkkeja tai edistävät tautien leviämistä. 

Punkkeja kimalaisessa. Kuva: Lukas Litz Obb, (CC-BY-NC 2.0), Flickr

Dave Goulson, Sussexin yliopiston biologian tohtori sanoo, että hän on testannut pörriäistiiliä, ja todennut, että reiät eivät ole tarpeeksi syviä ollakseen ihanteellisia koteja erakkomehiläisille, mutta luultavasti ne ovat tyhjää parempia. Hänen mielestään pörriäistiilet vaikuttavat vaihtoehtoistoiminnalta, josta ei ole oikeasti hyötyä biodiversiteetille, vaan tarvittaisiin paljon huomattavampia toimia. Goulson on huolissaan siitä, että rakennuttajat saattavat käyttää tiiliä viherpesuun, eli markkinoida rakennuksiaan ympäristöystävällisinä, vaikkein niistä olisi oikeaa hyötyä.  

Sebastian Worms, Louvain yliopiston väitöstutkija Belgiasta, on sitä mieltä, että tiilet sopivat hyvin lasten koulutukseen, mutta niillä saattaa olla negatiivisia vaikutuksia, jos ne ovat liian isoja tai niitä ei putsata tarpeeksi. Hänen mielestään olisi parempi istuttaa kukkia pölyttäjien auttamiseksi. 

Tohtori Adam Hart, Gloucestershiren yliopistosta uskoo, että joskus hyvää tarkoittavilla toimenpiteillä, voi olla ei-toivottuja seurauksia. Hänestä hyönteishotelleja olisi syytä tutkia enemmän, jotta ihmisten halusta auttaa pölyttäjiä saataisiin suurin mahdollinen hyöty. 

Erakkomehiläinen maapesänsä suuaukolla. Erakkomehiläiset pesivät yleensä maahan tai lahopuihin kaivamissaan koloissa.
Kuva: Rob Cruickshank  (CC by 2.0) Flickr

Kaikkien mielestä pörriäistiilet eivät kuitenkaan ole huono idea. Nottinghamin yliopiston ekologian tohtori Francis Gilbert uskoo, että tiiliä ei tartitsisi puhdistaa. Hänestä punkit katoavat yhden tai kahden vuoden sisällä ja sitten mehiläiset voivat muuttaa takaisin tiiliin. Tiilissä on myös hyödyllisiä mikrobeja, joten niitä ei olisi syytä putsata. Gilbertin mielestä pörriäistiilet ovat pelkästään hyvä asia. 

Professori Lars Chittka, Queen Maryn yliopistosta, sanoo että pistiäiset käyttäytyvät luonnostaan siististi, mikä vähentää hygieniariskejä ainakin jossain määrin. Mehiläiset arvioivat reikien kunnon ennen niihin asettumista, mikä ehkäisee pitkäaikaisten pesäpaikkojen riskejä. Chittkan mielestä Brightonin projekti tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutkia näitä riskejä ja hyötyjä tarpeeksi laajasti, ja pitkän ajan kuluessa, vaikka viiden vuoden ajan. Hän ei suosittelisi projektin laajentamista maan laajuiseksi ennen kuin pitkäaikaisvaikutuksia on tutkittu. 

Valtuutettu Nemeth toteaa, että pörriäistiilien tehokkuuden selvittäminen vie vielä muutaman vuoden, mutta on rohkaisevaa tietää, että tutkimukset ovat käynnissä. Varmaa on kuitenkin se, että luonnon huomiotta jättäminen uudisrakennuksissa on erittäin haitallista. 

Suomentanut ja muokannut Anna Antinoja

Alkuperäisen tekstin kirjoittanut Sarah Marsh, The Guardian

Lähde: “Brighton bee bricks initiative may do more harm than good, say scientists” The Guardian 18.1.2022 https://www.theguardian.com/environment/2022/jan/18/brighton-bee-bricks-initiative-may-do-more-harm-than-good-say-scientists