Haastattelussa Ida-Maria Huikkonen

Tällä kertaa haastattelussa on Suomen ympäristökeskuksessa hyönteisseurantojen parissa työskentelevä asiantuntija Ida-Maria Huikkonen.

Millainen on opiskelutaustasi?

Olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ja evoluutiobiologiaa, pääasiassa ekologiaa. Hyönteisaiheisiin heräsin opiskeluaikoina, kun tajusin, miten paljon erilaisia hyönteisiä on olemassa ja kuinka siistiä puuhaa niiden määrittäminen on.

Tein graduni sudenkorennoista (tarkemmin niiden toukista), ja siitä lähtien olen laajentanut osaamistani muutamiin muihinkin hyönteisryhmiin. Kanssani samaan aikaan opiskeli muutama muukin hyönteisistä innostunut, joiden kautta opin paljon lisää ja joiden innostuksesta sain virtaa. Pölyttäjistä kiinnostuin erityisesti 2019, kun Suomen ympäristökeskuksessa käynnistettiin vapaaehtoinen kimalaisseuranta, johon lähdin mukaan ja johon otin lopulta myös päiväperhosten seurannan rinnalle.

Miksi hyönteiset kiinnostavat sinua?

Hyönteiset ovat mahdottoman monipuolisia ja mielenkiintoisia. Niillä on vaikka minkälaisia elämäntapoja ja ulkomuotoja. Opittava ei lopu koskaan. Omasta mielestäni on myös kerta kaikkiaan siistiä oppia tunnistamaan niitä, erityisesti maastossa mutta myös mikroskoopin avulla. Olen itse keskittynyt pölyttäjiin, joilla on myös erikoinen ja tärkeä rooli luonnossa, kuten myös muillakin hyönteisillä. Lisäksi hyönteiset voivat olla lähempää tarkasteltuna erittäin hienoja, jopa kauniita.

Millainen on nykyinen työnkuvasi?

Nykyinen työnkuvani Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijana liittyy hyvin kiinteästi hyönteisseurantoihin, erityisesti pölyttäjien seurantoihin. Kesäaikaan teen pitkälti pölyttäjäseurannan maastotöitä, ja talvet kuluvat aineistojen tallentamisessa ja käsittelyssä, sekä ajoittain erilaisten tarkastelujen, analyysien ja raporttien parissa. Iso osa työstäni on myös yöperhosseurannan koordinaatiotyötä. Varsinaista tutkimusta työnkuvaani kuuluu vähemmän, mutta seuranta-aineistojen tarkastelu yksinkertaisillakin analyyseilla on mielenkiintoista puuhaa.

Miksi hyönteisten pitkäaikaisseurannat ovat tärkeitä?

Pitkäaikaisseurannat ovat ainoa tapa saada jatkuvaa systemaattista tietoa hyönteislajiston tilanteesta ja muutoksista. Seuranta-aineistoista nähdään, että hyönteisten määrät vaihtelevat eri vuosina hyvinkin runsaasti eri syistä. Vuosittaisen vaihtelun takia ajoittainen tai vain muutaman vuoden seurantajakso ei riitä tuomaan luotettavasti esiin pitkäaikaisia kehitystrendejä, ja siksi pitkäaikaisseurannat ovat tarpeellisia. Pitkän ajan kuluessa säännöllisellä seurannalla voidaan havaita hitaampia, laajemman mittakaavan muutoksia luonnossa. Niin saadaan tietoa laaja-alaisten ympäristömuutosten vaikutuksista hyönteislajeihin.

Suomen ympäristökeskuksessa koordinoidaan useampia seurantoja, joista pitkäaikaisimmat ovat Valtakunnallinen yöperhosseuranta ja Maatalousympäristön päiväperhosseuranta. Yöperhosia on seurattu jo yli 30 vuotta, ja päiväperhosia yli 20. Esimerkiksi yöperhosseurannan avulla on havaittu, että Suomen yöperhoslajisto on muuttunut 30 vuoden aikana hyvin paljon. Alkujaan eteläisemmät yöperhoslajit ovat levittäytyneet laajemmalle, ja toisaalta monet pohjoiset lajit ovat samalla vetäytyneet pohjoista kohti, muuttaen lajiyhteisön koostumusta. Päiväperhosista on myös havaittu, että niiden kokonaismäärät ovat hiljalleen vähentyneet 20 vuoden seurantajakson aikana. Erityisesti niittymäisiin elinympäristöihin sopeutuneet päiväperhoset ovat vähentyneet. Lajiston muutoksia ja pölyttäjien tilannetta pyritään selvittämään myös 2027 alkavassa uudessa EU:n pölyttäjäseurannassa, jossa tullaan seuraamaan perhosten lisäksi kukkakärpäsiä ja mesipistiäisiä.

Mikä on lempiötökkäsi?

Nyt on melko vaikea kysymys. On aika mahdotonta valita yhtä yksittäistä. Sudenkorennot ovat edelleen lähellä sydäntä, samoin heinäsirkat ja hepokatit, ja kaikissa muissakin ryhmissä on paljon ihan mahtavia lajeja, mutta kyllä tämän hetken lemppareita taitavat silti olla mesipistiäiset, eli kimalaiset ja erakkomehiläiset. Nekin ovat hyvin monimuotoinen ryhmä elintavoiltaan, ja niitä elää Suomessa yhteensä noin 240 lajia.

Monet niistä ovat hyvin pieniä ja huomaamattomia, kuten esimerkiksi kissankellosoukkomehiläinen (Chelostoma campanularum), joka on pikkuruinen, noin viisi-kuusimillinen, musta kellokukilla viihtyvä mehiläislaji. Sitä voi tavata ihan puutarhastakin, etenkin iltaisin tai huonolla säällä, jolloin ne saattavat lepäillä kukkien suojissa odottamassa parempaa säätä. Laji pesii usein kaarnakuoriaisten tekemissä rei’issä tai muissa pienissä koloissa. Naarailla on takaruumiin vatsapuolella valkea tiheä karvoitus, johon ne keräävät kukista siitepölyä.

Muita terveisiä Ötökkäakatemian seuraajille?

Ötökät ovat mahtava ja tärkeä osa elämää, jota kannattaa seurailla vaikkapa ihan omalla takapihalla tai lähiympäristössä. Kun pysähtyy tarkkailemaan ja seurailemaan, huomaa niitä olevan uskomattoman monenlaisia ja kaikenlaisissa paikoissa. Kannattaa siis pysähtyä ja tarkkailla, tutustua niihin.