Tulilude: Carabinieri pohjoismaissa

Pyrrhocoris oli ensimmäinen tieteellinen nimi, jonka lapseni oppi kolmen vuoden ikäisenä. Nimi kuuluu tuliluteelle, mikä on hemiptera- eli nivelkärsäisten lahkoon kuuluva hyönteissuku. Viime vuonna paahtavan auringon alla kotimaassani Italiassa vietimme tuntikausia tutkien näitä pieniä punamustia hyönteisiä. Niitä oli kiipeämässä puunrunkoja pitkin, kipittelemässä kiviseinien raoissa ja halkeamissa ja kokoontumassa ryhmiin lehmuspuiden juurille. Niitä oli lähes kaikkialla: Roomassa leikkipuistojen viereisissä korkeissa pinja-puissa, isovanhempieni kotikylässä Appenniinivuorilla, jopa rantakylien valkoisilla seinillä (joskin jälkikäteen miettien osa niistä saattoi olla Scantius aegyptius, joka on hyvin samannäköinen kun tulilude).

Voimakkaan punaisen ja mustan värin vuoksi tuliludetta on mahdotonta olla huomaamatta. Eläinkunnassa kirkasvärisyyttä sanotaan aposematismiksi. Tämän ilmiön tarkoituksena on viestittää mahdollisille saalistaville pedoille syömäkelvottomuudesta. Tämä ei pysäyttänyt lastani, sillä hän rakasti niiden etsimistä.
Italiassa tuliluteet ovat varsin yleisiä kesällä. Kun näen tuliluteen, ajattelenkin aina Italian kesiä. Tuliluteet ovat niin yleisiä, että ovat saaneet kutsumanimen: Carabiniere. Carabienierit ovat yleinen näky Italian katukuvassa. Kyseessä on puolisotilaallinen poliisivoima, jonka virkapuku on tuliluteen tavoin punamusta.
Värinsä lisäksi myös tuliluteen ruumiinrakenne on mielenkiintoinen: keskiruumis ja sen osittain kovettuneiden etusiipien värit muistuttavat eksoottisten heimojen naamioita. Hyönteisten tavoin myös tuliluteen ruumiissa on kolme osaa: pieni musta pää pitkine nivelikkäine antenneineen, punamusta ja puolisuunnikkaan muotoinen keskiruumis ja viimeisenä osana suuri pyöreähkö takaruumis. Takaruumiin päällä ovat punaiset siivet, joissa mustat kolmiot, kaksi suurta mustaa ympyrää ja kaksi pientä mustaa pistettä. Kapeat ja pitkät takajalat mahdollistavat ripeän kävelytahdin.

Tulilude syö pääasiassa lehmuksen siemeniä mutta tarvittaessa kykenee myös syömään muista ruokalähteistä. Aikuisiässä tuliluteet talvehtivat sammaleen ja kivien alla, ja keväisin ne kokoontuvat lisääntymään, usein suurissa ryhmissä feromonien säestämänä. Koska tuliluteiden lisääntyminen on vaivatonta, niitä on käytetty mallintamiseen laboratorioissa. Tutkimusten avulla on aikoinaan löydetty mm. sukupuolikromosomit.

Paitsi Italiassa tuliluteita esiintyy myös Etelä- ja Keski-Euroopassa sekä Aasiassa, aina Kiinan luoteisosiin ja Mongoliaan asti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ne ovat levittäytyneet myös pohjoisemmaksi, mm. Ruotsiin ja Norjaan. Vuonna 2015 tulilude on lisätty myös Suomessa tulokaslajeihin, mikä tekee siitä ensimmäisen Pyrrhocoridae-perheeseen kuuluvan hyönteisen Suomessa. Tuliluteet ovat kuitenkin vielä meillä harvinaisia. Havaintoja on myös tehty kaukaisemmissa kohteissa kuten Pohjois-Amerikassa vuonna 2008 ja Australiassa vuonna 2018.

Termi “apter” tarkoittaa “ilman siipiä”: tuliluteen tieteellinen nimi on Pyrrhocoris apterus. Suurin osa tuliluteista on siivettömiä, mutta yksittäisillä yksilöillä on havaittu eriasteisia siipiä. Lentäviä yksilöitä ei ole tiettävästi koskaan havaittu luonnossa. Tutkijat kuitenkin pitävät mahdollisena, että tuliluteet ovat levinneet lentämällä. Toinen mahdollinen selitys leviämiseen on salamatkustaminen maahantuotujen kasvis- ja maa-aineiden seassa. Ilmastomuutoksen myötä lisääntyneet lämpimät säät ovat mahdollistaneet leviämisen pohjoiseen.

Uusien lajien leviämisessä on uhka luonnon monimuotoisuudelle, eli biodiversiteetille. Uusi vieraslaji, olipa se sitten eläin tai kasvi, itsestään leviävä tai istutettu, voi kilpailla, saalistaa, loisia tai jopa sairastuttaa paikallisia lajeja. Joillakin lajeilla voi olla lisäksi taloudellisia vaikutuksia, kuten viljakasvien tuholaisilla tai ihmisille tai eläimille sairauksia aiheuttavilla organismeilla. Tuliluteen tapauksessa leviäminen uusille alueille on vasta hiljattainen ilmiö, eikä sen vaikutusta paikallisten alueiden ekosysteemeihin, eli toiminnalliseen kokonaisuuteen, vielä tiedetä.

Mitä voimme oppia carabiniere-hyönteisestä? Luonnon monimuotoisuus ja tietyn lajin rooli ekosysteemissä poikkeavat toisistaan riippuen mistä näkökulmasta niitä tarkastellaan. Tuliluteen tavoin laji voi olla kotoperäinen, tuttu ja rakastettu ilmiö yhdessä paikassa, mutta huolestuttava ilmiö muualla. Luonto herättää tunteita meissä kaikissa ja niihin vaikuttavat omat kokemuksemme ja arvomme. Maailmamme muuttuu nopeasti, ja tämä tarkoittaa, että meidän on opittava vastaamaan, sopeutumaan ja hyväksymään muutoksia sekä käsittelemään niitä tunteita ja arvoja, joihin nämä muutokset vaikuttavat.

Kirjoittaja:

Dalia D’Amato

Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus

Dosentti, Helsingin yliopisto

Lähteet:

Check-list of Finnish Hemiptera 2015. Jalla Bulletin of the Finnish Expert Group on Hemiptera, 1, 1–29. https://biolcoll.utu.fi/jalla/Jalla_2015_1-29_Check-list_of_Finnish_Hemiptera.pdf

Endrestøl, A. and Roth, S. 2020. The firebug Pyrrhocoris apterus (Linnaeus, 1758) (Hemiptera,

Heteroptera) new to the Norwegian fauna – with an explosive expansion in Northern Europe. Norwegian Journal of Entomology, 67, 81–90.

Gardiner, T. 2022. Great Balls of Firebugs! The Global Range Expansion of Pyrrhocoris apterus. Conservation, 577-588. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-821139-7.00019-2

Socha, R. 1993. Pyrrhocoris apterus (Heteroptera) – an experimental model species: A review. European Journal of Entomology, 90, 241-286.

Suomen Lajitietokeskus 2022. Pyrrhochoris apterus. https://laji.fi/en/taxon/MX.230415/taxonomy