Kimalaisten Yhteistyötutkimus: Uusia näkökulmia älykkyyteen – Olli Loukola

Me ihmiset teemme usein yhteistyötä toistemme kanssa tavoitellessamme yhteistä palkintoa. Harvoin kuitenkaan tulee mietittyä, minkälaisia kognitiivisia prosesseja se vaatii aivoiltamme. Pidämme itsestäänselvänä, että yhteistyö on tavoitteellista ja tiedostettua. Oletamme ymmärtävämme mitä olemme tekemässä ja tunnistamme yhteistyökumppanin merkityksen prosessin aikana. Jos simpanssit, delfiinit tai norsut tekevät yhteistyötä, ajattelemme, että nehän ovat älykkäitä nisäkkäitä, kuten mekin, ja siksi oletamme heidän ymmärtävän parin merkityksen yhteistyötehtävässä. Tämä johtuu osittain siitä, että näemme muut nisäkkäät ihmismäisinä, mikä puolestaan vaikuttaa odotuksiimme niiden kognitiivisista kyvyistä. Yhteistyö ei kuitenkaan välttämättä vaadi korkeampaa älykkyyttä, mutta kognitiiviset mekanismit yhteistyön takana ovat vielä huonosti tunnettuja.

Sosiaalisten hyönteisten yhteiselo perustuu pitkälti yhteistyöhön. Varsinkin pesän sisällä työläiset auttavat äitiään ja siskojaan huolehtimaan pikkusisaristaan ja veljistään. Hyönteisten yhteistyön on aiemmin oletettu olevan sivutuoteyhteistyötä, missä yksilöiden ei tarvitse ymmärtää mitään, vaan yhteistyö tapahtuu automaattisesti, geenien ohjaamana. Onko asia kuitenkaan näin?

Vappuna arvostetussa Proceedings B -sarjassa julkaistu tutkimuksemme valaisee tätä kysymystä yllättävällä tavalla. Selvitimme, voivatko kimalaiset oppia tekemään yhteistyötä ravinnonhankintatilanteessa ja ymmärtävätkö ne parinsa merkityksen tehtävässä.

Tutkimuksessa kimalaisille annettiin tehtäväksi työntää legopalikkaa yhdessä parinsa kanssa päästäkseen käsiksi palkintoon. Yllättäen havaittiin, että kimalaiset odottivat kumppaninsa läsnäoloa ja reagoivat tämän poissaoloon tehtävän aikana. Kokeiden myötä kävi ilmi, että kumppaninsa kanssa harjoitelleet kimalaiset olivat taipuvaisempia odottamaan ja yhteistoimintaan verrattuna yksin toimineisiin kontrollikimalaisiin.

Toisessa kokeessa kimalaiset yrittivät koskettaa tunnelin ovea samaan aikaan läpinäkyvän seinän toisella puolella olevan parinsa kanssa. Tässäkin tilanteessa kimalaiset hidastivat vauhtiaan ja odottivat pariaan ennen liikkeen tekemistä, mikä osoitti niiden kyvyn tunnistaa ja reagoida kumppaninsa läsnäoloon ja liikkeisiin.

Nämä tulokset ovat poikkeuksellisen mielenkiintoisia, sillä ne osoittavat, että jopa seesaminsiementä pienemmillä aivoilla varustetut kimalaiset voivat oppia ja sopeutua yhteistyötehtäviin. Tämä mullistaa perinteisen käsityksen siitä, miten eläimet, erityisesti hyönteiset, toimivat ryhmissä ja kommunikoivat toistensa kanssa. Kimalaisten kyky tunnistaa ja reagoida kumppaninsa läsnäoloon on hämmästyttävä osoitus niiden sosiaalisesta älykkyydestä.

Tutkimuksen tulokset avaavat uusia näkökulmia kimalaisten käyttäytymisen ymmärtämiseen ja voivat inspiroida uusia tutkimuksia sosiaalisen älykkyyden ja yhteistyökyvyn kehityksestä eri eläinlajeilla. Lisäksi ne voivat auttaa kehittämään teknologisia ja biologisia sovelluksia, kuten robotiikkaa, ja edistää ympäristönsuojelua ja eläinten hyvinvointia.

Tämä mielenkiintoinen tutkimusprojekti sai alkunsa jo vuonna 2017, kun palasin Lontoosta takaisin Ouluun. Yhdessä työtoverini Cwyn Solvin kanssa aloimme suunnitella kokeita, jotka voisivat paljastaa kimalaisten älykkyyden saloja. Pitkän ja perusteellisen tutkimuksen aikana kolme maisteritutkintoa valmistui aiheesta: gradunsa aiheesta tekivät Anna Antinoja, Kaarle Mäkelä ja Janette Arppi.

Oli ilo olla mukana tässä tutkimuksessa, ja haluan kiittää kaikkia mukana olleita! Toivottavasti tämä avaa uusia näkökulmia kimalaisten maailmaan ja herättää kiinnostusta niiden monipuoliseen älykkyyteen.

Hyvää kesää toivottaen,
Olli Loukola