Yhden kukan pörriäisiä – miksi ukonhattukimalainen käy vain ukonhatuilla?

Pohjois-Karjalan ukonhattulehdoilla voi heinäkuisena kesäpäivänä nähdä erityisen pörrääjän. Ukonhattukimalaisia (Bombus consobrinus) ei nimittäin löydy muualta Suomesta. Laji nimensä mukaisesti ruokailee vain ukonhattukasveilla ja on täten määritelmältään ahtaasti oligolektinen. Mitä tarkoittaa oligolektisyys ja mitä hyötyä siitä on kimalaiselle?

Polylektiset pölyttäjälajit käyvät millä tahansa saatavalla kukalla. Suurin osa aitososiaalisista pölyttäjistä on
polylektisiä, sillä tämä takaa kesän, jolloin ravinto ei lopu kesken. Oligolektiset lajit puolestaan perehtyvät
yhteen kasviheimoon tai -lajiin. Suomen mesipistiäisistä 25% on oligolektisiä, ja suurin osa niistä on erakkomehiläisiä. Ukonhattukimalainen on Suomen ainoa oligolektinen kimalainen.

Ukonhattukimalainen on ajan saatossa koevoluution myötä kehittynyt toimimaan täysin ravintokasvinsa
ehdoilla. Suomen pitkäkielisinpänä kimalaisena laji on ainoa tarhakimalaisen (Bombus hortorum) lisäksi, joka pystyy keräämään ukonhatusta mettä purematta kukan läpi. Lajille ominainen pitkänomainen naama on myös tulosta tästä. Ukonhattukimalaisen lento alkaa vasta kesäkuun lopulla, kun lehtoukonhattu alkaa kukkia.

Hyperspesialisoituminen takaa sen, että ukonhattukimalainen on nopein ja osaavin ukonhatun pölyttäjä. Laji käyttää kukalla muita kimalaisia vähemmän aikaa ja onnistuu useammin medensaannissa. Oligolektiset lajit ovat toisaalta herkkiä ympäristön muutoksille ja oman ravintokasvinsa häviämiselle. Tämä onkin syy Suomen ukonhattukimalaisten erittäin uhanalaiselle statukselle. Suomen ulkopuolella kimalainen on uhanalainen Venäjän Arkangelin alueella. Muualla lajin levinneisyysalueilla laji on joko elinvoimainen tai silmälläpidettävä.

Tarhakimalaisen esiintyminen ukonhattulehdoilla voi mahdollisesti osoittautua uhkaksi ukonhattukimalaiselle, sillä laji pystyy ruokailemaan ukonhatulla. Vuoden 2020 tarkkailujakson aikana
ukonhatuilla kävi kuitenkin ylivoimaisesti eniten ukonhattukimalaisia verrattuna tarhakimalaisiin numeroin
725/66. Myös suorat kilpailutilanteet, jossa kukalle pääsystä tapellaan, ovat harvassa. Tarhakimalainen
lakkasi käymästä lehtoukonhatulla 18.7.2020, joka saattaa viitata polylektisen lajin siirtymistä seuraavaan
kukkalajiin, jonka kukinto ei ollut päättymässä.

Lähteitä:

Laverty, T.M., Plowright, R. C. 1998: Flower handling bumblebees: a comparison of specialists and
generalists. – Animal Behavior 36:733-740.

Parkkinen, S., Paukkunen, J., Teräs, I. 2018: Suomen Kimalaiset 176s. Docendo Oy. Jyväskylä

Potapov, G.S., Kolosova, Y. S. 2021. The distribution of Bombus (Megabombus) consobrinus Dahlbom,
1832: (Hymenoptera: Apidae) in Northern European Russia. – Fauna norvegica 41: 27–33.

Söderman, G. & Leinonen, R. 2003: Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus. — Tremex Press Oy,
Helsinki. 420 s.

Kirjoittanut Monika Matikainen

Monika on biologian maisteriopiskelija ja perehtynyt gradutyössään lehtoukonhatulla vieraileviin
kimalaisiin. Tekstissä on otteita ja tuloksia tulevasta tutkielmasta.